ETUSIVU

Kokoomuksella on aktiivisesti toimiva järjestökenttä koko Suomessa. Paikalliseen yrittäjien yhdisystoimintaan voit lähteä mukaan helposti liittymällä.

YRITTÄJIEN KOKOOMUS LAHTI ry

Teemme kukin tavallamme tekoja yrittäjyyden eteen. Kokoomus on aatteellinen harrastus, jonka parissa opitaan uutta ja tavataan mahtavia ihmisiä.

YHDISTYS

YHDISTYS

Olemme  LAHDEN YRITTÄJIEN  KOKOOMUS ry.

Suomessa ihmisillä on mahdollisuus vaurastua omalla osaamisella, ahkeruudella, työnteolla ja yrittämisellä. Kokoomuksen mielestä yrittäjyys kuuluu itseisarvoisesti toimivaan yhteiskuntaan, mutta yrittäjät myös mahdollistavat laajat hyvinvointipalvelumme.

Osallistumalla oman paikallisyhdistyksen Lahden Yrittäjien Kokoomuksen toimintaan sinulla on mahdollisuus osallistua vireään yhdistystoimintaan ja vaikuttaa siihen, mitä puolueessa tapahtuu yrittäjuudenkin osalla. Paikallistasolta tulevat Kokoomuksen poliittiset tavoitteet, joiden määrittelijä on kahden vuoden välein kokoontuva, paikallisyhdistysten edustajista koostuva puoluekokous. Yhdistyksemme lähettävät edustajat puoluekokoukseen.

Me yrittäjien kokoomuksessa pyrimme tekemään osamme. Suomen yritysrakenne on painottunut pienyrityksiin ja pk-yritysten osuus viennistä on vertailumaita pienempi. Erityisen kipeästi tarvitsemme kasvuhakuisia yrityksiä.

Yhteiskunta ei toimi estäjänä vaan mahdollistajana. On aktiivisesti kysyttävä, miten tämä vaikuttaa yrittäjiin ja millainen maa Suomi on innostuneelle yrittäjälle.

Yrittämisen on kunniatehtävä. Yrittäjät ottavat paljon riskejä, ja ovat merkittäviä työllistäjiä. Monet eivät uskalla lähteä yrittäjäksi epäonnistumisen pelossa. Riskit täytyy tunnistaa, mutta mikäli ei ota riskejä, ei voi mitään saavuttaakaan.

Oletko kiinnostunut lähtemään mukaan yrittäjien kokoomuksen toimintaan? Haluatko vaikuttaa asioihin ? Ole rohkeasti meihin yhteydessä.

Yhdistyksemme varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä viisitoista (15) vuotta täyttänyt Suomen kansalainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan sekä puolueen yleiset periaatteet ja jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi.

HISTORIAA

HISTORIAA

Lahden Yrittäjäin Kokoomus ry:n perustivat 1990-luvun alussa talouden lamavuosien kaataessa suomalaisia yrityksiä, työttömyyden noustessa ennätyskorkealle, valtion talousvaikeuksien aikana ja myös yhteiskunnallisina murrosvuosina yrittäjät Kai Joufs, Juhani Hilkemaa, Seppo Lappalainen ja Pentti Heikkurinen, joista viimeksi mainittu oli keskeinen henkilö yrittäjien paikallisyhdistyksen alkuun saattamisessa. Perustamista jouduttivat linjaerot lahtelaisoikeiston paikallispolitiikasta ja myös johtivat vuosikausia kestäneisiin oikeusriitoihin, jotka saatiin päätökseen pääosin sopimalla ja osaksi myös oikeuden päätöksellä vasta lähellä vuosituhannen vaihdetta. Aktiivisina jäseninä ovat toimineet myös Jouni Kumpulainen, Reijo Kantolahti sekä Kyösti Isosaari.

Alkuvuosien toiminta oli pääosin perustajiensa varassa, jäsenmäärän pysytellessä kymmenen (10) maksavan jäsenen molemmin puolin. Yhdistyksen toimihenkilöt vaihtuivat muutamien vuosien välein mutta edelleen perustajajäsenten aktiivisuuteen perustuen, myös niissä Lahden kaupungin organisaation luottamustehtävissä, joista yhdistys sai paikan.

Nastolan kunnan yhdistyminen 2016 toi merkittävästi uutta aktiivisuutta koko poliittisen kentän toimintaan, niin myös Lahden Kokoomuksen jäsenyhdistyksille.

Lahden Yrittäjäin Kokoomus ry:n nimi muuttui Yrittäjien Kokoomus Lahti ry:ksi vuosikymmene jälkipuoliskolla, kun Kansallinen Kokoomus rp otti käyttöön paikallistyhdistyksille tarkoitetut (yhtenäiset) mallisäännöt ja Lahden Yrittäjäin Kokoomus ry lukuisien muiden ohella ajantasaisti ja harmonisoin sääntönsä emopuolueen sääntöjen mukaisiksi. Muutosvaihen toteuttivat yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana Jouni Kumpulainen ja sihteerinä Seppo Lappalainen.

Lahden Yrittäjäin Kokoomus ry:ssä oli vuoden 2016 lopussa kirjattuna 8 maksanutta jäsentä ja toiminnan erääksi keskeiseksi ja tärkeäksi tavoitteeksi nostettiin jäsenmäärän kaksinkertaistaminen vuosikymmenen loppuun mennessä. Toiseksi tavoitteeksi otettiin yhdistyksen edustajan nostaminen Lahden kaupunginvaltuustoon, jossa yhdistyksellä ei ollut edustajaa lähes 15 vuoteen. Molemmissa tavoitteissa onnistuttiin ja 2020-luvun alkaessa jäsenmäärä lähestyi 20 jäsenen rajapyykkiä, jolla tasolla se on tällä hetkelläkin ja Kaupunginvalttuston jäseneksi kunnalisvaaleissa 2011 nousi yrittäjä Jukka Ruhrberg, joka nimettiin myös Lahti Energian Oy:n hallitukseen.